Tervehdys kaikille!
Aloitan METSÄSSÄ- blogini näin vuodenvaihteen lähetessä. Kulunut vuosi on tarjoillut ulkoilun ja metsässä liikkumisen juhlaa kaikille aisteille. Osassa Suomea odotellaan vielä kunnon talvea ja lunta, mutta täytyy muistaa, että elämme ”suuressa” maassa, jossa etäisyyksiä riittää niin pituus kuin leveys suunnassakin ja kelejä sen mukaan.
Sain suuren kunnian aloittaa METSÄSSÄ- sarjan kuvaaminen Suoniemen metsästysseuran jahdissa Nokialla, Tampereen kupeessa. Onhan alue maan kuulua valkohäntäpeura (Laukon peura) aluetta, vai pitäisikö eläintä kutsua nykysuuntauksen mukaisesti valkohäntäkauris nimikkeellä?!
Päivän isäntänä, jahtipäällikkönä ja metsästysseurassa riistapäällikkönä toimi Sakari Paunila, joka ansiokkaasti luotsasi, suhteellisen kookkaan, jahtiporukan kohti mäyräkoirilla tapahtuvaa peurajahtia. Koiria oli käytössä 5 kappaletta ja näin ollen saimme nauttia päivän aikana useammista ajo- ja haukkusuorituksista. ”Sorkka”- jahti ajavalla koiralla on mielenkiintoinen jahtimuoto, koska ajavan koiran säkäkorkeus saa olla lain mukaan korkeintaan 28cm. Tässä siis syy siihen, miksi mäyräkoira oli valintamme jahtipäivään.
Porukka jakaantui osoitetuille paikoille ja koiranohjaaja aloitti työnsä metsässä. Eipä sitä kauan tarvinnut kylmissään värjötellä, kun ensimmäiset kimakat haukahdukset kiirivät jo metsän siimeksestä. Minulle osoitettu paikka oli peltoaukean laidassa, jossa tähystysalaa oli oikealle puolelle noin pari sataa metriä, vasemmalle 100 metriä ja suoraan eteenpäin vajaa 100 metriä.
Eipä aikaakaan, kun haukku lähti tulemaan kohti minua ja näin ollen tunnelma alkoi tiivistyä mukavasti nostattaen adrenaliiniä verenkiertooni. Katsoin useamman kerran, että aseeni olisi varmasti käyttövalmiina ja toimintakykyinen, jos paikka kiväärin käyttämiselle tulisi. Edessä oikealla, pellon takana sijaitsevassa metsässä, 180 metriä minusta alkoikin tapahtua. Mäenharjalla havaitsin ensin pienen vilahduksen liikettä ja tämän jälkeen, aistini virittäytyivät herkimmilleen, tarkensin katseeni metsään ja näin kuinka kaksi peuraa liikkui metsässä pitkin harjua. Harmikseni huomasin, että liikkeen suunta eläimillä oli poispäin minusta ja matkanopeus näytti melko rivakalta. Eläinten poistuessa syvemmälle metsään tajusin tilanteen olevan tällä kertaa ohi. Juuri, kun tunsin jännityksen laukeavan ja adrenaliini piikin katoavan kehostani, kuulin laukausäänen harjun toiselta puolelta. Mieleeni tulvi useampia ajatuksia onnistuneesta kaadosta, mutta ajatuksenjuoksuni keskeytti toinen, harjun takaa, kantautunut laukausääni. ”Ei voi olla totta” oliko tämä paikkauslaukaus vai olisiko peuroja mennyt jo kaksi harjun takana sijainneeseen passilinjaan?
Piinaavia sekunteja epätietoisuudessa kesti ja kesti, mutta lopulta tuli viesti, että jahdin aloitus oli onnistunut ja kaksi peuraa olisi ” nouto kunnossa”!
Päästyäni itse toteamaan tulokset voin sanoa, että onnistuneiden riistalaukausten suorittajalla oli hymy todella korkealla korvissa. Tarinaa tapahtumien kulusta, eläinten havaitsemisesta, kulkunopeudesta, kaadoista ja koiran paikalle saapumisesta kerrottiin useammasta suusta ja tietysti innolla kuunneltiin miten tapahtumasarja kehittyi.
Koiranohjaaja oli tyytyväinen koiran toimintaan metsässä, jäljen seuraamiseen, ajon käynnistymiseen, ajon aikana suoritettuun haukkuun ja lopulta kaadolle pääsemiseen.
Koiran kannalta homma meni niin kuin pitikin ja nyt oli koiran aika saada palkintonsa hyvin tehdystä työstä, eli isännän rajattomat kiitokset ja jokunen maistuva makupala makkarasta!
Päivän aikana keliolosuhteet elivät kokoajan, aamulla tuuli noin 8 metriä sekunnissa ja iltapäivän puolella tuuli koveni yhä ja alkoi sataa lunta ihan vaakasuorassa. Kaikin puolin upea suomalainen ulkoilusää!
Saimme nauttia päivän aikana useammasta hienosta, mäyräkoirien suorittamasta, ajosta, jutustella nuotiotulien ääressä makkaraa paistaen ja nauttia sanoin kuvaamattoman kauniista maisemista ja keliolosuhteista – kyllä Suomen luonto ja eläimistö on UPEA!
